Tehdään aluksi muutamia oletuksia ja määritellään taloutemme. Yksinkertaisuuden vuoksi oletetaan taloutemme koostuvan tasan 1000 henkilöstä. Oletetaan, että jokainen taloutemme jäsen on yhtä taitava ja tuottava. Kaikki taloutemme jäsenet taitavat eri viljan tuotantoteknologiat, jotka määrittelemme myöhemmin. Yksittäisen henkilön kulutustarpeeksi määritellään yksi viljayksikkö viikkoa kohden. Kulutustarpeensa tyydytettyään oletamme että taloutemme henkilöt haluavat nauttia mahdollisimman paljon vapaa-ajasta. Mikäli tämän jälkeen taloutemme jäsenille tarjoutuu mahdollisuus koota ylimääräinen vilja varastoon, oletamme että taloutemme jäsenet haluavat näin myös tehdä.
Seuraavaksi määritellään tuotantoteknologiat:
Työvoimaintensiivinen tekniikka:
6 työpäivää+0 yksikköä siemenviljaa tuottaa yhden yksikön viljaa
Pääomaintensiivinen tekniikka:
1 työpäivä+1 yksikkö siemenviljaa tuottaa 2 yksikköä viljaa
Molemmissa tapauksessa tuotettu vilja on saatavilla vasta viikon lopussa. Kumpikin tekniikoista tuottaa siis yhden nettoyksikön viljaa, viikon lopussa ero on vain siinä, että siinä missä työvoimaintensiivinen tekniikka ei vaadi siemenviljaa, se kuluttaa enemmän työpäiviä. Tehdään vielä yksi oletus, kumpaakin tekniikkaa voidaan käyttää mielivaltaisessa suhteessa. Esim. Jos henkilö työskentelee työvoimaintensiivisesti 2 päivää hän saa sunnuntaina 1/3 yksikköä viljaa jne.
Jokainen voi helposti havaita, että taloudessamme pääomaintensiivinen tekniikka on hyvin houkutteleva. Pääomaintensiivisellä tekniikalla henkilö joutuu työskentelemään yhden päivän ja saa loppuviikosta 2 yksikköä viljaa, 1 yksikkö menee kulutukseen ja 1 yksikkö jää vielä seuraavalle viikolle pääomaintensiivisen tekniikan soveltamiseksi uudelleen. Loput 6-päivää pääomaintensiivisen tekniikan soveltaja voi nauttia vapaa-ajasta. Kukaan ei siis käyttäisi työvoimaintensiivistä tekniikkaa, jos hän sen sijaan voisi käyttää pääomaintensiivistä tekniikkaa. Ongelma on kuitenkin siinä, ettei henkilö voi käyttää pääomaintensiivistä tekniikkaa ellei hänellä ole siemenviljaa alunalkaen. Mallimme nostaa siis selkeästi esille pääoman roolin taloudessa.
Seuraavaksi luodaan pari tapaa mitata eri tekijöitä taloudessamme.
Tehokkuus: yksinkertaisesti taloutemme on sitä tehokkaampi, mitä vähemmän työpäiviä tarvitaan viljayksikön tuottamisessa. Tehokkuuden mittariksi voidaan siis määritellä yhden nettoviljayksikön tuottamiseen kuluvat keskimääräiset työpäivät.
Taloudellinen eriarvoisuus: Koska jokaisen henkilön kulutus on mallissamme sama, on ainoa tuotosten välillä oleva ero, josta ihmiset ovat kiinnostuneita, heidän tarvitsemien työpäivien määrä. Määritellään eriarvoisuusasteeksi työpäivien lukumäärän suurimman ja pienimmän arvon eroksi. (Määritelmä on kaukana täydellisestä, kun ihmiset saavat eri määriä viljaa, samoin se on kyvytön kuvaamaan muutoksia eriarvoisuuden asteessa, etuna toki yksinkertaisuus ja riittävyys tarpeisiimme tässä käsittelyssä)
Tutkitaan nyt miten työ-ja luottomarkkinat, sekä viljan jakautuminen vaikuttavat aiemmin määrittelemiimme tehokkuuteen ja eriarvoisuuteen. Luodaan kaksi vaihtoehtoista alkutilannetta, ensimmäisessä matkimme realistisia kapitalistisia yhteiskuntia, jakamalla alkupääoman epätasaisesti, toisessa epärealistisemmassa mallissa jaetaan alkupääoma tasaisesti. Seuraavaksi sovelletaan kahteen erilaiseen alkutilanteeseen kolmea erilaista säännöstöä.
1'omavaraistalous Emme salli ihmisten alkavan minkäänlaisiin taloudellisiin suhteisiin toistensa kanssa
2' työmarkkinat: sallimme ihmisten vapaasti solmia työsuhteita
3' luottomarkkinat: sallimme viljan lainaamisen lainanantajan -ja ottajan yhteisesti sopimalla korolla.
Aloitetaan mallin soveltaminen alkutilanteesta 1, eli jaetaan pääoma todellisen kapitalistisen yhteiskunnan tapaan epätasaisesti. Annetaan 100 henkilölle kullekin 5 yksikköä siemenviljaa ja jätetään loput 900 kokonaan ilman. (Kvalitatiivisesti mikään tulevista tuloksista ei riipu alkuperäisen pääoman jakautumisen epätasaisuuden suuruudesta)
Sovelletaan tähän alkutilanteeseen säännöstöä 1'(omavaraistalous). Tässä tilanne on yksinkertainen, siemenettömällä ainoa vaihtoehto on tehdä 6-päivää työtä viikossa. Ne sata onnekasta, joilla oli alkupääomaa taasen, voivat välttyä tuottamattomammalta työvoimaintensiiviseltä menetelmältä ja turvata pääomaintensiiviseen menetelmään. Lasketaan seuraavaksi määrittelemämme talouden mittarit.
Tehokkuus: työn määrä on 900*6+100*1=5500 päivää työtä. Tuotettu nettoviljamäärä on 1000 yksikköä, niinpä tehokkuudeksi saamme 5500/1000=5.5 päivää työtä nettoviljayksikköä kohden.
Taloudellinen eriarvoisuus: suurin työpäivien lukumäärä on 6, pienin taas 1, eli saadaan 6-1=5
Sovelletaan seuraavaksi säännöstöä 2'(työmarkkinat). Tutkitaan ensiksi muodostuuko talouteemme työmarkkinoita, ja jos muodostuu millaiseksi ne muotoutuvat. Mikäli henkilö kuuluu siemenviljallisten joukkoon, hänen kannattaa ryhtyä työnantajaksi niin kauan kuin työntekijän palkka on vähemmän kuin yksi viljayksikkö/päivä, tällöin työnantaja saa voittoa hieman ilman että hänen täytyisi työskennellä lainkaan. Työntekijän rooli kaikenkaikkiaan vaikuttaa huonolta, koska työntekijät tekevät työtä, jota työnantajat eivät tee, työntekijät eivät myöskään saa voittoa, jota työnantajat saavat. Miksi siis kukaan haluaisi olla työntekijä? Mikäli palkkataso nousee tarpeeksi korkealle, ei ole tuottavaa olla työnantajan roolissa. Jos päiväpalkka on yli 1 siemenyksikköä siemenellisten kannattaa ryhtyä työntekijäksi, muussa tapauksessa jopa työskenteleminen itse pääomaintensiivisellä tekniikalla on houkuttelevampi vaihtoehto. Siemenettömille tilanteessa, jossa päiväpalkka on suurempi kuin 1/6 viljayksikköä seuraa parempi toimeentulo työntekijöinä, kuin jos he ryhtyisivät työnantajiksi tai työskentelisivät itselleen.
Yhteenvetona:
jos päiväpalkka p<1/6 => kukaan ei halua ryhtyä työntekijäksi
jos p≥1 kukaan ei halua ryhtyä työnantajaksi.
Määritelmän mukaan tila, jossa ihmiset vapaaehtoisesti suostuvat olemaan työntekijöitä tai työnantajia on voimassa vain, jos 1/6≤ p < 1.
Tästä ei kuitenkaan seuraa sitä, että mistä tahansa palkasta tuolla välillä voisi muodostua tasapainopalkka. Esim. Kun p=1/3, kaikki 900 siemenetöntä haluaisi työskennellä 3 päivää työntekijöinä. Siitä seuraisi, että kokonaistyöpanos olisi 900*3=2700 työpäivää, kuitenkin työvoiman kokonaistarve olisi vain 500 työpäivää. Tämä johtuu siitä, että vaikka kaikki siemenettömät haluaisivat tehdä mahdollisimman paljon työtä, koska voitto on positiivinen päiväpalkan p ollessa 1/3, voitto on positiivista vain pääomaintensiivisellä tekniikalla työllistettäessä ja siemenellisillä on pääomaa vain 5 yksikköä henkeä kohden. Näin suurin mahdollinen työtarve taloudessamme on 5 työpäivää siemenellistä työnantajaa kohden, eli 5*100=500 työpäivää. Mikäli p=1/3=> työvoiman tarjonta 2700 työpäivää on paljon suurempi kuin työvoiman kysyntä 500 työpäivää. Ylitarjonnasta seuraa väistämättä pettyneiden siemenettömien joukko, jotka eivät saa työtä niin pitkäksi aikaa kun haluavat. Näiden luontainen käytös on myydä työtä pienemmällä palkalla. Tämä toiminta ajaa väistämättä työnhinnan kohti tasapainoarvoa, joka on p=1/6, tuolloin ei työmarkkinoilla ole ylitarjontaa. Kun p=1/6 jokainen siemenetön työskentelee 6 päivää viikossa ja saa yhden viljayksikön kulutukseensa. Osa työskentelee työntekijöinä osa itselleen, osittain tai koko kuuden päivän ajanjakson.
Kun p=1/6 siemenneliset luonnollisesti palkkaavat mahdollisimman monta työntekijää pääomaintensiivisesti, eli viisi työpäivää yhdessä hänen viiden siemenviljayksikkönsä kanssa tuottaa 10 bruttoyksikköä viljaa sunnuntaina. Viisi näistä kymmenestä menee kulutetun viiden siemenviljayksikön korvaamiseen. Koska siemenviljallinen työnantaja osti viisi työpäivää p=1/6 päiväpalkalla hän joutuu maksamaan 1/6*5=0.833 viljayksikköä palkkoina, jolloin hänelle jää voittoa 4.167 viljayksikköä. Tämän lisäksi on huomioitava oma kulutus 1 viljayksikkö, joten siemennelinen kykenee lisäämään siemenviljavarastoaan 3.167 viljayksiköllä. Seuraavan viikon hän kykeneekin aloittamaan pääomalla 8.167.
Tutkitaan seuraavaksi työmarkkinoiden avaamisen vaikutuksia aiemmin määrittelemiemme mittareiden avulla.
Taloudellinen tehokkuus: siemenettömät työskentelevät 6-päivää, siemenelliset 0-päivää, eli yhteensä 900*6+100*0=5400 päivää (100 päivää vähemmän kuin omavaraistaloudessa). Siemenviljan kulutus on 1000 yksikköä kuten aiemmin, mutta tämän lisäksi siemenelliset saavat varastoon 3.167 yksikköä viljaa, eli saamme tehokkuudeksi 5400/(1000+316.7) päivää/nettoviljayksiköllä =4.101 mikä on talouden tehokkuusaste.
Taloudellinen eriarvoisuusaste: tehtyjen työpäivien maksimäärä on edelleen 6, mutta minimimäärä on nyt 0 => 6-0=0 talouden eriarvoisuusaste on siis kasvanut. Todellisuudessa eriarvoisuus on kasvanut enemmänkin. Siemenelliset työajan lyhentymisen lisäksi keräävät viljaa varastoonkin, kun taas siemenettömille ei jää mitään säästöön, tätä mittarimme ei huomioi.
Kielletään seuraavaksi palkkaorjuus, avataan luottomarkkinat ja sovelletaan säännöstöä 3'. Luottomarkkinat mallissamme merkitsevät sitä, että henkilö lainaa siemenviljaa toiselle maanantaina ja lainanottaja maksaa sunnuntaina lainaksi saaman määrän, sekä korkona sovitun ylimääräisen viljamäärän. Tutkitaan seuraavaksi hieman luottomarkkinoita ja määritetään koron tasapainokanta, jonka voimme ennen pitkää asettuvan vallitsevaksi.
Ensimmäiseksi on mietittävä, miksi kukaan koskaan haluaisi ottaa viljaa lainaksi sen sijaan, että mielummin antaisi lainaksi, kun lainanantaja saa enemmän takaisin mitä antoi ja lainanottaja maksaa enemmän takaisin kuin sai. Lainanottamiselle syy on halussa välttää työskentelyä huonommin tuottavalla työvoimaintensiivisellä tavalla, pääoman puutteen tähden. Henkilö jolla ei ole siemenviljaa yhden päivän työpanos työvoimaintensiivisellä tekniikalla tuottaa vain 1/6 yksikköä viljaa. Joten koron k<5/6 siemenettömät tulevat paremmin toimeen taloudessamme lainaamalla siemenviljaa viikon alussa ja työskentelemällä pääomaintensiivisellä tekniikalla, kuin jos he työskentelisivät itsenäisinä työntekijöinä työvoimaintensiivisellä tekniikalla. Siemenelliset puolestaan tulevat paremmin toimeen niin kauan kun k>0, jolloin he voivat antaa viljaa lainaksi, eikä heidän tarvitse työskennellä itse lainkaan. Niinpä meillä on luottomarkkinat voimassa aina kun 0 < k ≤ 5/6.
Selvitetään seuraavaksi mille korkokannalle koron tasapainotaso asettuu. Oletetaan aluksi, että k=1/2, tällöin jokainen siemenetön haluaisin ottaa lainaksi kaksi yksikköä siemenviljaa, koska kutakin lainaksi ottamaansa yksikköä kohden hän saisi puoli yksikköä viljaa maksettuaan pääoman ja koron ja työskenneltyään pääomaintensiivisellä tekniikalla yhden päivän, joten kaksi lainattua siemenviljayksikköä ja kaksi tehtyä työpäivää tuottaisivat hänelle yhden viljayksikön jonka hän tarvitsee kulutukseensa. Näin saataisiin siemenviljan kokonaiskysynnäksi maanantaiaamuna luottomarkkinoilla 900*2=1800 viljayksikköä. Kuitenkin siemenviljan maksimitarjonta maanantaiaamuna luottomarkkinoilla on 100*5=500 yksikköä, jotka voidaan antaa lainaksi. Tämä suuri ylikysyntä aiheuttaisi korkotason nostopainetta, kun turhautuneet lainanottajat, jotka eivät saisi lainaksi haluamaansa määrää tarjoutuisivat maksamaan korkeampaa korkoa. Niin kauan kuin k<5/6 luottomarkkinoilla olisi ylikysyntää, joka nostaisi korkotasoa kunnes se saavuttaisi tason k=5/6, joka on viikottaisen koron tasapainotaso.
Kun k=5/6 jokainen siemenetön työskentelee kuusi päivää. Siemenetön ansaitsee 1/6 yksikön viljaa päivässä riippumatta siitä lainaako hän siemenviljaa ja maksaa siitä koron, vai onko hän lainaamatta ja käyttää vähemmän tuottavaa työvoimaintensiivistä tekniikkaa. Hänen täytyy kaikissa tapauksissa työskennellä kuusi päivää. Siemenelliset taas antavat lainaksi kaikki viisi siemenviljayksikköään, ja saavat korkoa 5/6*5=4.167 yksikköä viljaa sekä lainaamansa pääoman kokonaisuudessaan. Siemenellinen kuluttaa yhden yhden yksikön ja voi viikon lopulla lisätä pääomaansa 3.167 yksikköä viljaa.
Lasketaan seuraavaksi määrittelemämme talouden mittarit.
Tehokkuus: tehtyjen työpäivien kokonaismäärä 900*6+100*0=5400, tuotetun viljan nettomäärä 1000 yksikköä kulutukseen ja 100*2.167 pääomien kasvattamiseen. Nettoviljayksikön tuottamiseen tarvittava keskimääräinen työaika 5400/1316.7=4.101
Taloudellinen eriarvoisuusaste: kuten työmarkkinoidenkin tapauksessa, siemenneliset eivät työskentele lainkaan, siemenettömät taas kuusi päivää => eriarvoisuusaste 6-0=6
Alkutilanne2.
Jaetaan nyt samat äskeiset 500 siemenviljaa tasaisesti kaikille, Jokainen saa siis ½ yksikköä siemenviljaa, tutkitaan nyt miten tässä asetelmassa käy kun sovellamme kolmea eri säännöstöä.
Sovelletaan ensin säännöstöä 1'(omavaraistalous). Omavaraistaloudessa jokainen työskentelisi ensin puoli päivää käyttäen omistamaansa puolta yksikköä siemenviljaa pääomaintensiivisellä tekniikalla, tuottaakseen yhden bruttoyksikön viljaa, jonka hän saisi sunnuntaina korvattuaan käyttämänsä puoli yksikköä siemenviljaa hänellä olisi puoli yksikköä viljaa käytettäväksi kulutukseen. Tämän lisäksi omavaraistaloudessa jokaisen ihmisen olisi vielä työskenneltävä kolme päivää työvoimaintensiivisellä tekniikalla, saadakseen toisen tarvitsemansa puolikkaan.
Lasketaan nyt talouden mittarimme:
Tehokkuus: työpäivien lukumäärä on 3.5*1000=3500, tuotettuja nettoviljayksiköitä on 1000, tehokkuus on siis 3500/1000 = 3.5
Taloudellinen eriarvoisuusaste: 3.5-3.5=0...
Sovelletaan seuraavaksi säännöstöä 2' ja laillistetaan työmarkkinat. Huomaamme että tasapainopalkka ei riipu niukan siemenviljan jakautumisesta, vaan ainoastaan pääoma -ja työvoimaintensiivisen tekniikan suhteellisesta tehokkuudesta sekä siitä, onko siemenviljan saatavuus niukkaa. Koska sen paremmin tuotantoteknologia kuin siemenviljan niukkuuskaan eivät ole muuttuneet aikaisemmasta, tasapainopalkka on edelleen p=1/6.
Olettakaamme, että henkilö haluaa ryhtyä työnantajaksi. Koska hänellä on vain puoli yksikköä siemenviljaa, hän voi palkata jonkun tuottavaan työhön vain puoleksi päiväksi. Hänen työntekijänsä, joka tekee puoli päivää työtä tuon puolen siemenviljayksikön kanssa, tuottaa sunnuntaiksi yhden yksin viljaa. Puoli yksikköä on käytettävä kylvetyn siemenviljan korvaamiseen, jolloin jäljelle jää ½ eli 6/12 yksikköä nettotuotantoa. Koska hän on palkannut työntekijän vain puoleksi päiväksi hänen on maksettava vain puolen päivän palkka eli 1/2*(1/6)=1/12 yksikköä viljaa. Kun vähennetään palkkaa maksettava 1/12 yksikköä 6/12 yksiköstä, jää jäljelle 5/12 yksikköä. Tähän asti näyttää varsin houkuttelevalta 5/12 yksikköä viljaa ilman, että sen eteen tarvitsisi tehdä lainkaan työtä ja voisimme olettaa, että kaikki tuhat ihmistä haluaisivat olla työnantajia. Mutta työnantajamme tarvitsee vielä 7/12 yksikköä, koska hänen työntekijänsä on sitonut hänen siksi viikoksi varaamansa ½ siemenviljayksikköään. Jokainen hänen tekemänsä tuottaa 1/6 eli 2/12 yksikköä, niinpä hän tarvitsee 7/12 yksikön ansaitsemiseen 3.5 päivää.
Jos joku päättää olla ryhtymättä työnantajaksi, hän ensimmäiseksi työskentelee puoli päivää oman puolen siemenviljayksikkönsä kansaa pääomaintensiivisellä tekniikalla, jonka tiedämme tuottavan puoli nettoyksikköä viljaa sunnuntaina. Tämän jälkeen hän tarvitsee vielä puoli yksikköä omaan kulutukseensa, ja hänellä on kaksi tapaa hankkia se, hän voi joko työskennellä jonkun toisen työntekijänä tai itsenäisesti työvoimaintensiivisellä tekniikalla. Kun p=1/6, hänen on työskenneltävä vielä kolme päivää riippumatta siitä, onko hän itsenäinen työntekijä, jonkun toisen palveluksessa vai valitseeko hän jonkin näiden vaihtoehtojen yhdistelmän. Kun niukka siemenvilja jaetaan tasapuolisesti kaikkien kesken, työnantajat saavat positiivista tuottoa, mutta yllättäen käy ilmi, että työnantajien ja työntekijöiden on kaikkien työskenneltävä yhtä paljon eli 3.5 päivää ja kulutettava sama määrää, yksi viljayksikkö. Tästä seuraa, että talouden eriarvoisuusaste säilyy 0:ssa ja talouden tehokkuus 3.5 työpäivänä tuotettua nettoviljayksikköä kohden.
Sovelletaan vielä säännöstöä 3' alkuehtoon 2, eli avataan luottomarkkinat. Samaan tapaan kuin tasapalkan suhteen, viikkokoron tasapainoarvo ei riipu siemenviljan jakautumisesta, korkotaso on siis k=5/6. Jokainen joka antaa lainaksi puoli viljayksikköä, saa (1/2)*5/6=5/12 yksikköä viljaa korkona viikon lopussa. Mutta saadakseen puuttuvat 7/12 yksikköä, jotka kyseinen henkilö tarvitsee henkilökohtaiseen kulutukseensa, on hänen työskenneltävä 3.5 päivää työvoimaintensiivistä tekniikkaa käyttäen. Ennen kuin kukaan ottaisi lainaksi siemenviljaa, hän ensin työskentelisi oman puolen viljayksikkönsä kanssa puoli päivää käyttäen pääomaintensiivistä tekniikkaa, jolloin hän saisi nettotuottona puoli yksikköä kulutettavakseen. Vasta sen jälkeen hän ottaisi lainaksi siemenviljaa työskennelläkseen tuottavammalla pääomaintensiivisellä tekniikalla sen sijaan, että joutuisi työskentelemään heikommin tuottavalla työvoimaintensiivisellä tekniikalla. Mutta jos viikkokorkokanta on 5/6, hän saa lainaamastaan viljasta tuottoa vain 1/6 yksikköä, mikä on yhtä paljon kuin se 1/6 yksikköä, jonka hän saisi työvoimaintensiivisellä tekniikalla ilman siemenviljaa. Molemmissa tapauksissa tai missä tahansa vaihtoehtojen yhdistelmässä hänen olisi työskenneltävä vielä kolme päivää työskenneltyään ensin puoli päivää oman siemenviljansa kanssa, ja kokonaistyöajaksi tulisi 3.5 päivää.
Lasketaan vielä taloutemme mittarit:
tehokkuusaste: 3.5 päivää työpäivää tuotettua nettoviljayksikköä kohden
taloudellinen eriarvoisuusaste: 0
Päätelmät
1.Omavaraistaloudessa, työmarkkinoiden ollessa vapaat tai luottomarkkinoiden ollessa vapaat tuotot ovat eri suuruisia aina, kun niukka siemenvilja jaetaan epätasaisesti. Joidenkin on työskenneltävä useampia päiviä kuin toisten voidakseen kuluttaa saman määrän viljaa.
2.Kun niukka siemenvilja on jakautunut epätasaisesti, työmarkkinoiden tai luottomarkkinoiden avaaminen lisää talouden tehokkuutta mutta myös talouden eriarvoisuuden astetta. Kyseisessä mallissa luottomarkkinoiden tapauksessa siemenelliset kaappaavat koko tuottavuuslisän, koska siemenviljaa on niukasti. Kun siemenettömät kilpailevat keskenään saadakseen siemenviljaa luottomarkkinoilta, he nostavat korkotason aina sille tasolle saakka, jolla lainanantajat kaappaavat koko luottomarkkinoiden avaamisesta syntyneen tehokkuuslisän. Työmarkkinoiden tapauksessa siemenettömät kilpailevat päästäkseen tekemään työtä niukan siemenviljan kanssa, ja he tarjoutuvat työhön sellaisella palkkatasolla, jolla kaikki työmarkkinoiden avautumisesta syntynyt tehokkuuslisä päätyy työnantajalle. Molemmissa tapauksessa siemenettömien työ muuttuu tuottavammaksi, kun avaamme luotto -tai työmarkkinat. Mutta niin kauan kun siemenviljaa on tarjolla niukasti, velkojat tai työnantajat kaappaavat suurimman osan heidän kasvaneesta tuottavuudestaan. Meidän yksinkertaisessa esimerkissämme talouden siemenettömät pystyisivät saamaan itselleen työ- ja luottosuhteiden tuottamat hyödyt vain, jos siemenviljasta olisi ylitarjontaa ja työvoimaan olisi sen vuoksi niukasti. Mutta aivan samoin kuin ei ole koskaan ollut kapitalistista yhteiskuntaa, jossa pääoma olisi jakautunut tasaisesti, ei myöskään ollut yhteiskuntaa, jossa pääoma ei olisi ollut niukkaa. Niin kauan kuin lisäpääoma voi kasvattaa kenen tahansa taloudessa työskentelevän tuottavuutta, pääoma on aina niukkaa. Monimutkaisemmassa ja realistisemmassa mallissakin on yleensä niin, että työnantajat ja luotonantajat kaappaavat leijonanosan työ -ja luottosuhteiden tuottamasta tuottavuuden kasvusta niin kauan kuin pääomaa on niukasti. Niin kauan kuin siemenelliset kaappaavat yli 50 prosenttia työntekijöidensä tai velallistensa tuottavuudesta talouden eriarvoisuuden aste kasvaa väistämättä.
3.Luottomarkkinoiden avaamisella on yksinkertaisessa taloudessamme aivan samat vaikutukset kuin työmarkkinoiden avaamisella, koska olemme poistaneet kaikki ne tekijät, jotka tekevät työ -ja luottomarkkinat erilaisiksi todellisessa maailmassa. Meidän mallissamme ei esimerkiksi ole mitään mittakaavaan perustuvaa taloutta. Yksi ihminen, joka työskentelee yhden päivän ja käyttää yhden yksikön siemenviljaa pääomaintensiivisellä tekniikalla, tuottaa aivan yhtä paljon viljaa työpäivää kohti ja käytettyä siemenviljayksikköä kohti kuin viisi ihmistä, joista kukin työskentelee yhden päivän ja käyttää viisi yksikköä siemenviljaa pääomaintensiivisellä tekniikalla. Meidän mallissamme työnantaja joka kokoaa viisi työntekijää samaan työhön, ei saa mitään etua verrattuna viiteen lainanottajaan, joka kukin ottaa lainaksi yhden yksikön siemenviljaa ja työskentelee itsenäisesti. Näin ei useinkaan tapahdu todellisessa elämässä, jossa on mittakaavaan perustuvaa taloutta. Mallistamme on poistettu myös kaikki itsenäisen ja muiden johtaman työn tuottavuuden erot, sekä työntekijöiden valvonnasta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset. Niinpä mallimme ei pysty havaitsemaan näiden tekijöiden aiheuttamia eroja työ-ja luottomarkkinoiden tuloksissa. Meidän mallissamme ei ole mitään epävarmuustekijöitä eikä siis mitään riskejä. Koska todellisen maailman työsuhteissa ja todellisen maailman luottosuhteissa on eriasteisia epävarmuustekijöitä ja riskejä, mallimme ei myöskään pysty havaitsemaan näiden työ -ja luottomarkkinoiden välille synnyttämiä eroja.
Yleistettävyys
Näimme jo, että äsken esitetyssä mallissa oli omat puutteensa, mietitään seuraavaksi mitä ominaisuuksia voimme yleistää ja luodaan katsaus monimutkaisempiin malleihin. Oletus, että ihmiset haluavat kuluttaa vain yhden yksikön viljaa viikossa, minkä jälkeen he haluavat työskennellä niin vähän aikaa kun mahdollista ei ole kriittinen. Voisimme kuitenkin muokata mallia sellaiseksi, että ihmiset ovat sitä onnellisempia mitä enemmän he kuluttavat ja mitä vähemmän heidän on työskenneltävä, ilman että meidän täytyisi muuttaa edellä olevia päätelmiä.
Voisimme myös tehdä mallistamme kuvaavamman lisäämällä useita hyödykkeitä, tämä luonnollisesti tekisi mallista matemaattisesti haastavamman. Tällaisia mallin monimutkaistavia laajennuksia on tehtykin usean taloustieteilijän toimesta, tulokset tuovat paljon uusia piirteitä malliin, mutta lopputuloksena kaikki yksinkertaisen viljamallin päätelmät voidaan yleistää monen tuotteen malliin. Lisäksi vastaavilla lähtökohdista tuotetulla erittäin paljon monimutkaisemmalla mallilla on kyetty osoittamaan vahvoja viitteitä siihen, että kansainvälinen kauppa, jopa keskenään kilpailevilla markkinoilla lisää maailmanlaajuista eriarvoisuutta vaikka se saa aikaan myös maailmanlaajuista tehokkuuden lisäystä. Voin ehkäpä esitellä näitä myöhemmin.
Toinen laajentava toimenpide olisi lisätä useita erilaisia tekniikoita malliin, jotka sallivat vaihtelevampia tapoja korvata siemenvilja ja työ toinen toisillaan, havaitaan kuitenkin, että tämä ei myöskään muuta yksinkertaistetusta mallistamme saatuja päätelmiä. Joustavamman tekijöiden keskinäisen korvaavuuden vaikutus on siinä, että se eliminoi ratkaisut, joissa jostakin tuotantotekijästä on ylitarjontaa. Koska meillä on vain kaksi tekniikkaa, yksinkertainen malli johtaa siihen äärimmäiseen tulokseen, että kaikki suhteiden avaamisesta tai laajentamisesta koituvat hyödyt päätyvät yksinomaan toiselle osapuolelle. Kun lisätään uusia tekniikoita yksinkertaiseen malliin työvoima -ja pääomaintensiivisen tekniikan välille ja sallitaan siten tuotannossa parempi vaihtokelpoisuus työn ja siemenviljan välille, niin molemmat osapuolet voivat saada osansa tuottavuuden kasvusta. Mutta niin kauan kuin ne, jotka alun perin ovat huonommassa asemassa, saavat vähemmän kuin puolet hyödystä, eriarvoisuuden aste kasvaa sitä mukaan kuin työ -ja luottomarkkinoiden hyväksikäyttö laajenee-kuten tapahtuu niin kauan kuin pääoma on niukkuushyödyke. Niinpä yksinkertaisen mallin antamat tulokset ovat yleistettävissä realistisempiin oloihin, joissa molemmat osapuolet jakavat työ -tai luottomarkkinoiden aiheuttaman tuottavuuden kasvun. Niin kauan kuin pääoma on niukkaa eli lisäpääoman saaminen auttaa jotakuta työskentelemään tuottavammin, eriarvoisuuden aste kasvaa, kun alun perin huonommassa asemassa olevat saavat työ -tai luottosuhteen aikaansaamasta tuottavuuden kasvusta pienemmän prosenttiosuuden kuin ne, jotka jo alun perin olivat paremmassa asemassa.
Tärkeää on huomata miten tässä vapaaehtoinen ja molempia osapuolia hyödyttävä vaihto voi lisätä eriarvoisuutta! Kukaan ei pakota työntekijöitä työskentelemään työnantajien palveluksessa, kun avaamme työmarkkinat, eikä lainanottajia tekemään sopimusta lainanantajien kanssa, kun luottomarkkinat avataan. Uusi mahdollisuus on tarjolla jokaiselle. Olemme myös olettaneet vuorovaikutuksen olevan kilpailevaa kaikissa markkinoilla tehdyissä kaupoissa. Niinpä eriarvoisuuden lisääntyminen ei johdu siitä, että ostaja voi vaatia kohtuuttoman suurta hyötyä kaupasta, koska myyjät voivat myydä toisille ostajille, ei myöskään siitä, että myyjä voi vaatia kaupasta kohtuutonta etua, koska ostajat voivat ostaa tuotteet toisilta myyjiltä. Vastaus siihen, miksi eriarvoisuuden asteen kasvu voi aiheutua vapaaehtoisesta, kilpaillusta vaihdosta on selkeä, jos ne jotka alunperin ovat paremmassa asemassa, ottavat talouden kaupan myötä kasvavasta tehokkuudesta isomman osuuden kuin ne, jotka alun perin ovat huonommassa asemassa, vaihto niin vapaaehtoista kuin se onkin, lisää myös talouden eriarvoisuuden astetta. Lisäksi tämä voi tapahtua niin kilpailuilla kuin ei kilpailuilla markkinoilla ja hyödykemarkkinoilla yhtä lailla kuin työ -ja luottomarkkinoilla.
Tiivistettynä mallimme auttaa selittämään:
1.Miten tuotantovälineiden tai omaisuuden epätasainen jakautuminen johtaa eriarvoisuuteen työajassa, kulutuksessa ja omaisuuden kertymisessä.
2.Miten sekä työ -että luottosuhteet voivat olla molempia osapuolia hyödyntäviä ja samanaikaisesti johtaa eriarvoisuuden kasvamiseen.
3.Miksi markkinoiden tekeminen kilpailuiksi -olivatpa kysymyksessä työ -luotto -tai hyödykemarkkinat ei estä niitä kasvattamasta taloudellista eriarvoisuutta
4.Miten taloudelliset suhteet voivat samanaikaisesti edistää niukkojen tuotantoresurssien tehokkaampaa käyttöä ja toimia välikappaleina taloudellisen eriarvoisuuden kasvussa.
5.Miksi työsuhde on erityisen ongelmallinen taloudellisen oikeudenmukaisuuden kannalta, koska se lisää taloudellisen tuloksen eriarvoisuutta sekä päätöksentekovallan eriarvoisuutta.
Näiden asioiden ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta voimme ymmärtää mitä tapahtuu reaalimaailmassa, kun jotkut ihmiset ”valitsevat” työskentelyn muiden omistamissa tehtaissa, kun maanviljelijät ”valitsevat” tilansa kiinnittämisen lainatakseen pankista käyttöpääomaa, kun kolmannen maailman kansat ”valitsevat” lainanoton kansainvälisiltä pankeilta jne. Se kuka haluaa olla työnantajaa ja kuka työläinen, kuka antaa lainaa ja kuka ottaa; kuka myy ja kuka ostaa minkälaisia tuotteita ei ole pelkkää sattumaa edellä mainituissa tapauksissa. Se, että riistetyt näissä tilanteissa ”valitsevat” omaan nylkemiseensä osallistumisen, ei myöskään johdu tietämättömyydestä tai lyhytnäköisyydestä. Lisäksi mallimme osoittaa, että vaikka ei-kilpailuissa ja pakottavissa oloissa voidaan odottaa suurempaa eriarvoisuutta, niin kauan kuin ihmisillä on alun perin eri määrä varallisuutta tai niukkaa pääomaa, eriarvoisuus jatkuisi vaikka kaikki edellä kuvatut taloudelliset suhteet olisivat täysin selitetyt ja vapaaehtoiset ja vaikka niihin ryhdyttäisiin täydellisesti kilpailuissa oloissa.
Oikeudenmukaisuus
Palataan seuraavaksi alkuun, eli tarkastellaan oikeudenmukaisuuden käsitettä yleisen tason lisäksi myös yleisten taloudellisten oikeudenmukaisuuden käsitysten (Konservatiivinen, liberaali ja radikaali) näkökulmista.
Yksinkertainen lähtökohta olisi tietenkin leimata kaikki epätasaisuus tulonjaossa riistoksi, usein voimme näin tehdä, mutta tärkeää on selvittää miten ja miksi katsomme asianlaidan olevan näin. Eettisten tuomioiden tekeminen vaatii, keskittymistä siihen miksi ihmisillä alunalkaen oli eri suuruinen varasto siemenviljaa.
Jos niukan siemenviljan epätasainen jakautuminen johtuu erisuurista perinnöistä, sekä liberaalien ja radikaalien periaatteiden kannattajat katsoisivat syntyneiden tuloerojen olevan epäoikeudenmukaisia. Noiden näkemysten puolustajien mukaan kenenkään ei tarvitse työskennellä enempää vain sen vuoksi, että joku toinen on saanut perinnöksi enemmän. Vain konservatiivisen periaatteen kannattajan näkemyksen mukaan on aiheetonta sanoa epäreiluksi tai riistäväksi tuloksia, joissa siemenviljaa perinnöksi saaneet työskentelevät vähemmän kuin ne, jotka eivät ole perineet.
Entä jos jollakulla on pelkästään hyvän onnen ansiosta enemmän siemenviljaa kuin toisilla? Yksinkertaisessa viljamallissa voimme kuvitella, että vaikka ihmiset aloittaisivatkin samalla pääomalla, muutaman viikon kuluessa joillakuilla olisi hyvä onni ja he tuottaisivat enemmän kuin yhden nettoviljayksikön 3.5 päivän työllä, jolloin he voisivat kerätä enemmän kuin puoli yksikköä siemenviljaa, kun taas toisilla olisi huono onni ja he tuottaisivat vähemmän kuin yhden nettoyksikön työskennellessään 3.5 päivää. Jos huono-onniset kuitenkin kuluttaisivat yhden yksikön, he eivät kykenisi korvaamaan panostamaansa puolta siemenviljayksikköä, ja siksi heidän olisi työskenneltävä joka viikko enemmän kuin hyväonnisten-vaikka kaikilla tämän jälkeen olisikin yhtä hyvä onni. Radikaalin periaatteen kannattajien mielestä hyvä onni ei vaadi sen suurempaa uhrausta kuin huono onni, radikaalin periaatteen kannattajat pitäisivät siis edellistä epäreiluna. Konservatiivisten näkemysten kannattajien mukaan taas olisivat sitä mieltä että varallisuuden jakautuminen hyvän onnen kautta on reilua. Liberaalien näkemysten kannattajien kanta taas olisi epäselvä, sillä viikolla kun tuloerot syntyisivät liberaalit voisivat pitää tuloerojen syntymistä reiluna, mutta toisaalta seuraavina viikkoina ne olisivat epäoikeudenmukaisia, koska liberaali periaate ei anna moraalista oikeutta tuotanto-omaisuuden tuottamalle hyödylle.
Kolmas mahdollisuus olisi, että vahvemmat ottavat väkisin haltuunsa maan, joka sijaitsee lähinnä ihmisten kotikylää. Tällöin he pystyvät jatkuvasti tuottamaan enemmän kuin yhden yksikön viljaa 3.5 päivässä, koska heidän ei tarvitse kävellä yhtä pitkään päästäkseen pellolle ja sieltä pois, kun taas heikompien ihmisten olisi pakko kävellä työmatkoillaan kauemmassa jolloin he jatkuvasti tuottaisivat vähemmän. Vahvoille kasaantuu enemmän viljaa kuin heikoille, koska he käyttivät suurempaa voimaansa hankkiakseen kohtuutonta etua. Kuten näimme alkutilanteessa 1, alun perin enemmän siemenviljaa omistavat voivat helposti hankkia yhä lisää siemenviljaa ilman omaa työpanostaan, jos he voivat palkata muita ”vapailta” työmarkkinoilta tai lainata pääomaa toisille ”vapaillla” luottomarkkinoilla. Tässä tapauksessa kaikki kolme periaatetta (todennäköisesti jopa konservatiivi) tuomitsevat epäreiluksi ne voitot, jotka aiheutuvat kohtuuttoman edun hyväksikäytöstä.
Eettisesti haastavin tilanne on seuraavanlainen. Olemme alkutilanteessa 2, pääoma on jakaantunut tasaisesti, useimmat ihmiset työskentelevät 3.5 päivää viikossa-puoli päivää käyttäen pääomaintensiivistä tekniikkaa ja kolme päivää käyttäen työvoimaintensiivistä tekniikkaa. Nyt kuitenkin sata yritteliästä yksilöä tekee kolme ylimääräistä työpäivää käyttäen työvoimaintensiivistä tekniikkaa. Nämä sata pyrkyriä, sen sijaan että viettäisivät 3.5 vapaapäivää kuten heidän 900 kumppaniaan, käyttävätkin kolme vapaapäivää ensimmäisellä viikolla työskennellen pääomaintensiivisellä tekniikalla ja sen seurauksena lisäävät viljavarastoonsa puoli yksikköä siemenviljaa. Tässä tapauksessa he eivät hanki suurempaa viljavarastoaan perimällä, hyvällä onnella eivätkä kohtuutonta etua käyttäen. Sen sijaan heillä toisen viikon alussa on enemmän siemenviljaa kuin 900 muulla, koska he tekivät uhrauksen ja työskentelivät ensimmäisellä viikolla pidempään kuin muut. Sama uhraus voisi muodostua siitä, että he ensimmäisellä viikolla työskentelisivät yhtä kauan kuin toiset mutta paljon ahkerammin ja intensiivisemmin, tai kuluttaisivat vähemmän kuin yhden yksikön viljaa ja sen vuoksi säästäisivät ensimmäisellä viikolla enemmän kuin muut. Näyttää siltä, että jopa radikaalien tulisi pitäytyä käyttämästä riiston kaltaista termiä, kuvatessaan erisuuruisia tuloja viikolla kaksi, jolloin ahkerat tai kitsaat sata ihmistämme voivat työskennellä vähemmän kuin 900 kumppaniaan. Heidän lyhyempää työviikkoaan viikolla kaksi voitaisiin pitää yksinkertaisesti hyvityksenä heidän ensimmäisellä viikollaan tekemistään ylimääräisistä työpäivistä. On kuitenkin muistettava kolme tärkeää asiaa.
Ensinnäkin kapitalismin puolustajat yleisesti perustelevat eriarvoisuutta ikään kuin se olisi kauttaaltaan tämänkaltaisista syistä johtuvaa, vaikka ylivertaiset todisteet todistavat tämän olevan vähiten merkitsevä tuloerojen syy kapitalistisissa yhteiskunnissa. Toiseksi kaikilla tuhannella ihmisellä ei välttämättä ole tasavertaisia mahdollisuuksia työskennellä ensimmäisellä viikolla yli 3.5 päivää. Jotkut näistä tuhannesta ihmisestä saattavat olla yksinhuoltajaäitejä tms. Eikö se muuttaisi asennettamme siihen, ovatko erisuuret tulot viikolla 2 oikeutettuja vai eivät?
Vaikein ongelma on kuitenkin seuraava: Oletetaan, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet tehdä ylimääräisiä työpäiviä ensimmäisellä viikolla, mutta että vain sata ihmistä päättää tehdä niitä. Seuraavan viikon maanantaina niillä sadalla ahkeralla, jotka päättivät tehdä kolme ylimääräistä työpäivää ensimmäisellä viikolla, olisi yksi yksikkö siemenviljaa, kun taas kaikilla muilla olisi edelleen vain puoli yksikköä. Jopa omavaraisuuden sääntöjen vallitessa tämän mahdollistaisi sen, että ahkerat työskentelisivät vain yhden päivän viikossa ikuisesti, kun taas kaikkien muiden olisi yhä pakko työskennellä 3.5 päivää viikossa ikuisesti. Kun tätä olisi jatkunut vasta kaksi viikkoa, ahkerat olisivat tehneet viisi työpäivää vähemmän kuin muut ja siten saanet hyvinkin ”kohtuullisen” korvauksen ensimmäisellä viikolla tekemistään kolmesta ylimääräisestä työpäivästä. Missä vaiheessa tällainen kompensaatio muuttuu liialliseksi ja jatkuva eriarvoisuus sen vuoksi epäoikeudenmukaiseksi? Vielä hämmentävämpi on se seikka, että jos työmarkkinat tai luottomarkkinat ovat käytössä, sata ahkerinta ensimmäisellä viikolla voi piankin koota niin paljon siemenviljaa, ettei heidän itsensä enää koskaan tarvitse tehdä työtä, ja vielä sen jälkeen he voivat koota yhä suurempia varastoja siemenviljaa-ja samaan aikaan kaikki muut yhä työskentelevät 3.5 päivää viikossa. Ongelmana on se, että pieni eriarvoinen uhraus ensimmäisellä viikolla johtaa pysyvään eriarvoisuuteen juuri siksi, että pääoma tekee työstä tuottavampaa ja työ -ja luottomarkkinat sallivat enemmän pääomaa keränneiden ottaa omistukseensa osan muiden tuottavuuden kasvusta ilman, että he itse työskentelevät lainaan. Tämä ei tarkoita sitä, ettemmekö voisi laatia sääntöjä sille, missä ja miten meidän on vedettävä raja varhaisina viikkoina tehdyn uhrauksen palkintona tulevalle oikeutetulle tai epäoikeudenmukaiselle kompensaatioille. Kuitenkin on selvää, että vaikka alkuperäinen syy erisuuruisen viljavaraston syntyyn- erisuuruinen uhraus-voisikin oikeuttaa eriarvoisuuden kompensoimisen myöhemmin, mikä hyvänsä ensimmäisen viikon uhrauksesta kompensaationa saatu korvaus ei välttämättä ole reilu ja oikeudenmukainen.
