Julkisten hyödykkeiden ongelma

Julkinen hyödyke on ihmisten taloudellisen toiminnan tuloksena tuotettu hyödyke, joka on kaikissa suhteissa tarkoitettu jokaisen, ei ainoastaan yhden yksityisen kuluttajan kulutettavaksi. Toisin kuin yksityinen hyödyke, kuten paita tai alusasu, joka vaikuttaa vain käyttäjäänsä, julkinen hyödyke, kuten saasteiden vähentäminen, vaikuttaa useimpiin ihmisiin. Ketään ei voida sulkea kuluttamasta julkista hyödykettä tai hyötymästä julkisen hyödykkeen olemassaolosta. Tämä ei tarkoita että kaikilla yksilöillä olisi sama maku julkisten hyödykkeiden suhteen, sen enempää kuin kaikilla ei ole sama maku yksityisten hyödykkeidenkään suhteen. Itse saatan arvostaa enemmän yksityisissä hyödykkeissä vaikkapa appelsiineja kuin banaaneja ja julkisissa hyödykkeissä puolestaan enemmän saasteiden vähentämistä, kuin armeijan tuomaa turvallisuutta jne. Toiset taas saattavat arvottaa nämä asiat päinvastoin. Mutta toisin kuin yksityisten hyödykkeiden tapauksessa, jossa banaaneista pitävät voivat ostaa banaaneja ja appelsiineistä pitävät kyseisiä hedelmiä, niin julkisten hyödykkeiden tapauksessa kaikkien on kulutettava yhtälailla edellämainittuja julkisia hyödykkeitä riippumatta siitä miten he niitä arvottavat. Me emme voi tarjota enempää saasteiden vähentämistä niille kansalaisille, jotka sitä arvottavat korkeammalle, emmekä puolestaa enempää panostusta sotilasmenoihin niille jotka niitä arvostavat. Siinä missä kulutamme eri määriä yksityisiä hyödykkeitä, elämme kaikki samassa julkisten hyödykkeiden maailmassa.

Tutkitaan seuraavaksi mitä tapahtuisi, jos jättäisimme markkinoille päätöksenteon siitä, paljonko niukoista tuotantoresursseista osoitetaan julkisten hyödykkeiden tuottamiseen. Markkinat tuottavat vain hyödykkeitä, joille on efektiivinen kysyntä, eli ostajat ovat halukkaita ja kykeneviä maksamaan niistä. Vaan mitä syytä ostajalla olisi maksaa julkisesta hyödykkeestä? Ensinnäkin, arvostampa jotakin julkista hyödykettä kuinka paljon tahansa, voin nauttia vain murto-osan kaikesta yhteiskunnallisesta hyödystä, joka koituu tämän hyödykkeen lisäämisestä, koska en voi estää myös muita, jotka eivät maksa siitä, käyttämästä sitä hyödykseen. Yhteiskunnallinen rationaalisuus vaatii,että yksilö ostaa julkista hyödykettä aina siihen määrään saakka, että viimeisen hänen ostamansa yksikön kustannukset ovat yhtä suuret kuin kaikkien hänen ostoksestaan hyötyvien yhteensä saamat hyödyt. Kuitenkin yksilön kannalta on rationaalista ostaa julkista hyödykettä vain siihen määrään saakka, että viimeisen hänen ostamansa yksikön kustannukset ovat yhtä suuret kuin hänen itsensä ostoksestaan nauttima hyöty, Kun yksilöt ostavat julkisia hyödykkeitä vapailta markkinoilta, heillä ei ole mitään aihetta ottaa ostopäätöstä tehdessään huomioon muille ihmisille koituvaa hyötyä, Sen vuoksi he kysyvät paljon vähemmän kuin on yhteiskunnallisesti tehokasta, jos he ylipäätänsä ostavat mitään, Tiivistettynä markkinoiden kysyntä on paljon pienempi kuin julkisten hyödykkeiden yhteiskunnallinen rajahyöyty.

Toinen tapa tarkastella ongelmaa on havaita, että jokaisella julkisen hyödykkeen potentiaalisella ostajalla on syy odottaa ja toivoa, että joku toinen ostaa sen. Kärsivällinen ostaja voi olla "vapaamatkustajana" muiden ostoksilla, koska maksamattomia kansalaisia ei voida estää hyötymästä julkisista hyödykkeistä. Jos kaikki kuitenkin odottavat, että joku toinen tuhlaisi kovalla työllä ansaitsemansa tulot julkisiin hyödykkeisiin, kukaan ei osoita julkisten hyödykkeiden efektiivistä kysyntää markkinapaikalla. Vapaamatkustus on yksilön kannalta rationaalista julkisten hyödykkeiden tapauksessa, mutta se johtaa julkisten hyödykkeiden efektiiviseen kysyntään, joka on paljon niiden todellista yhteiskunnallista hyötyä pienempi. Havainnollistetaan tätä myöhemmin julkisten hyödykkeiden pelillä.

Entä Mikä estää julkisesta hyödykkeestä hyötyviä ihmisiä liittoutumasta ja ilmaisemasta yhdessä kysyntäänsä? Ongelmana on se, että ihmisillä on taipumus valehdella, paljonko he hyötyisivät. Jos julkisen hyödykkeen käyttäjien yhteenliittymät ovat vapaaehtoisia, niin riippumatta siitä, paljonko todella hyödyn julkisen hyödykkeen käyttämisestä, minulle on edullisempaa teeskennellä, että hyödy siitä mitään. Silloin voin kieltäytyä liittymästä yhdistykseen, vältyn maksamasta mitään ja tiedän varsin hyvin, että minä itse asiassa kuitenkin hyödyn yhdistyksen olemassaolosta. Jos yhteenliittymät eivät ole vapaaehtoisia-eli jos hallitus värvää ihmiset julkista hyödykettä käyttäviin liittymiin-ihmisillä on silti hyvä syy aliarvioida sitä, paljonko he hyötyvät, jos jäsenmaksut perustuvat saadun hyödyn määrään. Tässä kohdassa ongelman tärkeäksi osaksi muodostuu se, että kaikki ihmiset eivät hyödy tasapuolisesti erilaisista julkisista hyödykkeistä Jos tietäisimme, että kaikki aidosti arvostaisivat puolustuskykyisempää armeijaa, vain harva esittäisi vastalauseensa, jos kaikki määrättäisiin maksamaan armeijan kustannuksista yhtä paljon. Kuitenkin on hyvä syy olettaa, että asia ei ole näin. Jos me tässä tapauksessa uskomme, että maksujen pitäisi olla suhteessa itse kunkin saamaan hyötyyn, kaikilla on hyvä syy teeskennellä, että he hyöytyvät vähemmän kuin todellisuudessa hyötyvät. Jos ei-vapaaehtoisen kuluttajien liittouman ilmaisema efektiivinen kysyntä perustuu näihin yksilön kannalta rationaalisiin aliarviointeihin, se vieläkin aliarvioi merkittävästi ihmisen julkisesta hyödykkeestä saamia todellisia yhteiskunnallisia hyötyjä, ja sen vuoksi päätyy kysymään julkista hyödykettä vähemmän kuin on yhteiskunnallisesti tehokasta tai optimaalista.

Kaiken kaikkiaan taloustieteilijöiden vapaamatkustamisen haluksi sanoman ongelman sekä julkisen hyödykkeen kuluttajien liittouman organisoimisen ja ylläpitämisen aiheuttamien tomintakulujen vuoksi markkinoiden kysyntä ennustettavasti on pienempi kuin todellinen yhteiskunnallinen hyöty, joka saadaan julkisten hyödykkeiden käytöstä. Ellei julkisen hyödykkeen tuotantoon liity mitään ulkoisvaikutuksia, jolloin markkinoiden tarjontakäyrä osoittaa tarkasti julkisen hyödykkeen tuottamisesta aiheutuvan yhteiskunnallisen rajakustannuksen, markkinoiden tuotannon ja kulutuksen tasapainotaso on huomattavasti pienempi kuin yhteiskunnallisesti tehokas taso, koska markkinoiden kysyntä sijaitsee merkittävästi julkisen hyödykkeen todellisen yhteiskunnan rajahyödyn alapuolella. Jos siis jätämme asian vapaiden markkinoiden ja vapaaehtoisten yhteenliittymien päätettäväksi, niukkoja tuotannollisia resurssejamme käytetään tuskin lainkaan julkisten hyödykkeiden tuottamiseen, ovatpa ne todellisuudessa miten arvokkaita tahansa.

Sillä että saasteiden vähentäminen on julkinen hyödyke, on merkittäviä vaikutuksia vihreään kulutukseen vapaiden markkinoiden talouksissa. On koko joukko halpoja pesuaineita, jotka saavat pyykkini hyvin valkoiseksi mutta aiheuttavat merkittävää vesistön saastumista. Vihreät pesuaineet taas ovat kalliimpia ja eivät tuota aivan yhtä hyvää pesutulosta, mutta aiheuttavat vähemmän ympäristöongelmia.Teenpä sitten yhteiskunnallisesti vastuullisen valinnan tai en, koska saastumisen vähentäminen on julkinen hyödyke, markkinat tarjoavat minulle liian vähän syitä tehdä yhteiskunnallisesti tehokas valinta. Omaa etuani ajaa parhaiten se, että punnitsen ylimääräisten kustannusten ja valkopyykin heikomman pesutuloksen aiheuttamaa haitta ja vertaan ympäristön puhdistumisesta minulle koituvaa hyötyä, joka saavutettaisiin, jos käyttäisin ympäristöystävällisempää pesuainetta. Kuitenkin minun ohellani on luultavasti monia muitakin, jotka myös hyötyvät puhtaammasta ympäristöstä, jos minä ostan ympäristöystävällisempää pesuainetta, valitettavasti markkinat eivät tarjoa mitään hyvää syytä ottaa heidän etujaan huomioon.

Pahinta on, että jos epäilen muiden ajattelevan vain omaa etuaan valitessaan pesuaineensa eli en usko heidän välittävän minulle tai muille koituvasta hyödystä heidän valitessaan vihreän pesuaineen, ja käytän itse ympäristöystävällisempää tuotetta ottaen heidän etunsa huomioon, teen omien etujeni vastaisen päätöksen ja otan lisäksi riskin, että minua käytetään hyväksi. Yhteenvetona saastumisen estäminen on julkinen hyödyke, markkinoiden houkutukset ovat perverssejä eli ne saavat ihmiset kuluttamaan vähemmän vihreästi ja enemmän saastuttavasti kuin on yhteiskunnallisesti tehokasta. Ympäristölle ja yhteiskunnan edulle on tärkeää se, miten paljon ihmiset jättävät huomiotta perverssit markkinoiden houkutukset ja perustavat toimintansa ympäristön tilaa koskevaan huolestumiseen, muista-myös tulevista polvista-piittamiseen tai ei markkinataloudellisiin yhteiskunnallisiin kimmokkeisiin. Tämä ei tee markkinoiden houkutuksia yhtään vähemmän perverssiksi.

Näistä pesuaine-esimerkistä voit saada lisätietoa Christine Canning: The laundry detergent market, Household and personal products industry, huhtikuu 1996.